perjantai 28. joulukuuta 2012

Toimiva lakkakakku ohje

 Joulu kultainen takana ja
yksi parhaista jouluista moneen vuoteen.


LAKKA-JUUSTOKAKKU
Pohja:
200 g  kaurakeksejä (Itse käytin Semperin Gluteenittomia suklaakeksejä)
80 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
250 g rahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2-2,5 dl kermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,25 dl sitruunamehua

Pinnalle:
2-5 dl lakkahilloa
1,5 dl vettä
2 dl hyytelösokeria

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle (laita tarvittaessa pohjalle leivinpaperi).

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen väh.5 minuutiksi.
Sekoita rahkan ja tuorejuuston sekaan sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna sitruunamehu kiehuvan kuumaksi ja liota liivatelehdet siihen.
Lisää liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele varovasti muun täytteen joukkoon. 
Kaada täyte keksiseoksen päälle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään
Laita lakkahillo ja vesi kattilaan, kiehauta. Lisää joukkoon hyytelösokeri ja kiehauta uudelleen.
Anna jäähtyä muutama minuutti ja kaada seos kakun pinnalle.
Käytä pinnan levityksessä vaikka kauhaa apuna, pintaa ei voi kaataa vaan ja sitte levittää, sillä täyte muuten "lähtee mukaan". Tässä täytyy olla aika ripeä.

Laita kakku jääkaappiin niin kauaksi, että pinta on hyytynyt (tämän pinnan voit kyllä tarvittaessa  tehä jo edellisenä päivänä, kunhan täyte on jo hieman ehtinyt hyytyä).
Irrota kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä! :) Tuli ihanan raikas ja herkullinen juustokakku pakkasen viimeisistä lakoista. Tätä pitää tehdä toistekin!

    - Anna -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Anna, että sinäkin tykkäsit.:) Itse tein tuon kakun jouluksi lähipiirille jossa vietimme joulua ja menestys oli.:)

      Poista